Pasanen

Käyttäjän tiedot

Käyttäjän pasanenehdolla kuva
Blogien osoitteet
http://pasanenehdolla.puheenvuoro.uusisuomi.fi
http://pasanenehdolla.vapaavuoro.uusisuomi.fi
Nimi
Harri Pasanen
Puolue
Muutos 2011
Kunta
Kangasala
Nettihenkkarit-henkilökortti
Käyttäjä ei ole liittänyt Nettihenkkareita tunnukseensa.

Käyttäjän esittely

2 aikuista lasta, 1 lapsenlapsi. Toimin -80 luvun lopulla yrittäjänä rakennusalalla 3 vuotta. Siirryin sitten -90 luvulla yrittäjäksi kuljetusalalle jossa toimin noin 10 vuotta. Muuten olen ollut pääsääntöisesti kuljetusalalla työntekijänä. Suurinosa kuljetuspuolella on ollut ulkomaille ajamista. Kazakstan-Portugal ja noin 26 muuta maata siinä välissä on tullut "koluttua". Osa maista on jo "vainaita" kuten Itä-Saksa, Tsekkoslovakia ja muutama muukin. Onpahan sitten tullut käytyä myös ne "uudet" Tsekki ja Slovakia. Välillä olin rakennuksilla useamman vuoden kun oikein tökki tuo autossa asuminen. Jossakin välissä ajoin myös Linja-autoa ja Taksia. Työajat näin automiehellä ovat niin epämääräiset ettei tahdo aikaa oikein olla edes harrastuksille. Välillä sitä on saanut järjestettyä että on päässyt kesäteatteriin oikein näyttelemään. Hienoa ja hauskaa, suosittelen.

Uusimmat kirjoitukset